Tervetuloa Maija Bäckmanin aurasivuille!

Kirjoittanut ylläpito 22.6.2010

Klikkaa nettiselaimen päivitä -nappulaa jos päivityksemme eivät näy.

Tästä Kalevan Tähden etusivulle

Kalevan Tähti

Yleistä auroista sekä palveluista

Kerron näillä sivuilla auroihin liittyvistä palveluistani. Olen aurannäkijä, ja teen kaikille auran kerroksille ulottuvia auraluentoja, ja käytän auratietämystäni apuna energiahoidoissani. Pidän aurakursseja, joissa koulutan ihmisiä näkemään ja ymmärtämään auroja. Työn alla on myös auroista kertova kirja, josta tulee lisää tietoa syksyn aikana. 

Aurat

Meitä kaikkia ympäröi energiakenttä, joka on monikerroksinen ja värikäs. Aura sisältää paljon arvokasta tietoa ihmisistä ja elämästä, ja auratuntemuksesta on siten paljon hyötyä esim. energiahoitajille, mutta myös kaikille, jotka haluavat oppia tuntemaan eri olemuspuoliaan, ja näkemään tarkemmin energioiden maailman, jossa elämme. Auran näkeminen ei ole vain harvojen lahja, vaan taito, jonka voi oppia harjoittelemalla, ja avaamalla tietoisuuttaan laajemmaksi. 

Auran kerrosten ja niiden ominaisuuksien ymmärtäminen auttaa ymmärtämään käyttäytymis- ja reagointitapojamme, ja toisaalta auttaa myös niiden muuttamisessa. Aurojen näkeminen opettaa elämään tässä hetkessä, ja keskittymään olennaiseen. 

Aurojen näkeminen muuttaa maailmaa totuudellisemmaksi ja kauniimmaksi, sillä aurannäkijä näkee kulissien taakse. Mitä useampi ihminen alkaa nähdä auroja, sitä vähemmän valheita on. Näemme ihmisten motiivit, ja valitsemme paremmin. Tulemme tietoisemmiksi siitä mitä ympärillämme tapahtuu, saamme johdatusta, ja yhteyden korkeimpaan viisauteemme. 

Katsoessani ihmisen auraa, näen ihmisen sellaisena kuin hän todellisuudessa on - kauniina ja täydellisenä. Kun katson ihmistä kokonaisuutena, pystyn kokemaan aitoa myötätuntoa ja rakkautta.

Olen tutkinut auroja jo useita vuosia, ja opin edelleen joka päivä jotakin uutta ja mielenkiintoista elämästä!

Auraluenta

Noin tunnin mittaisen session aikana katson kaikkia aurasi kerroksia, ja autan sinua näkemään laajemmalla tasolla elämässäsi tapahtuvia asioita. Kanavoin sinulle juuri sen mitä itse olet nyt valmis tietämään. En ennusta tulevaa, mutta kerron mitkä asiat vaikuttavat tämän hetkiseen tilaasi, ja minkälaisia mahdollisuuksia näen. Kerron mitä värejä näen aurassasi, ja miltä pinnalla olevat teemat elämässäsi näyttävät laajemmasta perspektiivistä. Auraluenta on eheyttävä kokemus. Se on kaunis, syvällinen, ja luottamuksellinen jakamisen hetki, joka voi auttaa sinua näkemään itsesi selkeämmin.

Luennan hinta 60 euroa (sis. alv.). Aikoja löytyy parhaiten arkisin aamusta iltapäivään. Voit varata ajan sähköpostitse:

mai.backman (ät) gmail.com tai puhelimitse: nollaviisinolla-380 6793

Luennat tehdään toistaiseksi kotonani Veräjälaaksossa.

Aurakurssit

Olen pitänyt aurakursseja vuodesta 2008 lähtien. Kaksipäiväinen kurssi on mukava ja turvallinen tapa aloittaa aurojen tarkastelu. Kokemukset kursseilla ovat olleet positiivisia, ja kaikki ovat oppineet näkemään kurssin aikana juuri sen verran mihin ovat olleet valmiita. Pidän kursseja mieluiten pienille ryhmille, jotta syntyy mahdollisimman rento ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa on helppo harjoitella aurojen katsomista. Jotkut ovat myös muodostaneet ystäväpiiristään valmiin kurssiryhmän, jolle olen järjestänyt oman kurssin.

Kurssilla käydään läpi monipuolisesti auroihin liittyvää tietoa, kurssilaisten kysymyksiä ja kokemuksia, ja avataan aisteja aurojen havaitsemiselle. Harjoittelemme yhdessä katsomaan auroja, ja jokainen saa myös olla katsottavana rakkaudellisessa auraluennassa. Ryhmässä harjoittelu avaa kolmatta silmää voimakkaasti, ja kurssi antaa työkalut itsenäiseen harjoitteluun. Kurssin jälkeen pääsee myös foorumillamme aurakurssilaisten alueelle keskustelemaan ja vaihtamaan kokemuksia. Sitä kautta voi myös löytää kavereita, joiden kanssa voi jatkaa katsomisharjoituksia.

Palailen nyt pikkuhiljaa äitiyslomalta töihin, ja pidän kursseja tilauksesta Helsingin Veräjälaaksossa tai sovitussa paikassa.

Kysy kurssiajankohdista!.

Kurssi kestää noin 5 tuntia/päivä, alkaen klo 10. Hinta 200 euroa (sis. kurssimateriaalin ja alv:n).

Yhdelle kurssille mahtuu 6 henkilöä, joten varaa paikkasi ajoissa! Jos haluat kurssin ryhmällesi (vähintään 3 henkilöä), ota yhteyttä, niin voimme sopia ajan erikseen.

Voit varata paikkasi sähköpostitse: mai.backman (ät) gmail.com tai puhelimitse: nollaviisinolla-380 6793.

Aurakirja

Tulossa kirja auroista! Olen kirjoittamassa kirjaa auroista, sillä haluan jakaa kaiken auratyöskentelyssä oppimani, ja poistaa auroihin liittyviä haitallisia uskomuksia ja pelkoja. Kerron kirjassani laajasti auroihin liittyvää tietoa, kokemuksiani, ja kuinka auroja voi oppia katsomaan.

Lisää tietoa luvassa piakkoin.

TILAUS- JA PALAUTELOMAKE

Voit lähettää lomakkeella meille palautetta ja/tai kysellä palveluistamme tms. Lomakkeella voi myös tilata tuotteitamme.

Tästä lomakkeeseen!

Yhteystiedot ja aukioloajat

Kalevan Tähti ulkoa

“Tervetuloa Kalevan Tähteen.”

Yhteystiedot:

  • Kalevan Tähti, Veräjälaakso, HELSINKI
  • info (ät) valokoto.com
  • nollaneljäyksi-430 8625
  • Aura-asiat: mai.backman (ät) gmail.com
  • Aura-asiat: nollaviisinolla -380 6793

Kalevan Tähden aukioloajat:

  • Soita meille (mieluiten arkipäivisin) tai ota yhteyttä sähköpostitse!
  • Tuotteisiin voi tulla tutustumaan Veräjälaaksoon sopimuksesta.

Sijainti:

  • Sijaintimme on Veräjälaaksossa Helsingissä sekä internetissä. Ota yhteyttä ja opastamme sinut perille.

 

Päivitetty viimeksi: 21.1.2012 Jan Bäckman©

Ajankohtaista ja tiedotteita

Kirjoittanut ylläpito 22.6.2010

Auraluenta. Varaa oma aikasi. Ks. lisää  Ajankohtaista

Aurasivut

Kirjoittanut ylläpito 22.6.2010

Tervetuloa!